Bronto Skylift on jo vuosikymmenten ajan ollut yksi maailman arvostetuimmista korkeiden henkilönostinten valmistajista. Suomessa yritys työllistää noin 400 ammattilaista usealla paikkakunnalla, ja valtaosa tuotannosta lähtee vientiin ympäri maailmaa. Bronto Skyliftin ratkaisut palvelevat niin palokuntia kuin teollisuutta ja rakennusalan toimijoita Japanista Pohjois-Amerikkaan.
Yrityksen oma kehitystyö elää parhaillaan vahvassa murrosvaiheessa. Tuotevalikoimaa harmonisoidaan kohti uutta yhtenäistä sukupolvea, XT-sarja kasvattaa suosiotaan, ja Bronto One -kalustonhallintajärjestelmä on noussut tärkeäksi osaksi asiakkaiden päivittäistä käyttöä. Kaiken ytimessä ovat turvallisuus, automaatio ja datan hyödyntäminen – teemat, jotka näkyvät niin tuotannossa kuin suunnittelussa.
Yrityksen lippulaiva Bronto S-XT.
Pitkä kumppanuus Technionin kanssa
Bronto Skylift ja Technion ovat tehneet yhteistyötä jo 2000-luvun alusta lähtien. Bronto Skyliftin suunnittelupäällikkö Jari Lepistö muistelee yhteistyön alkuvaiheita:
”Yhteistyömme alkoi muistaakseni 2000-luvulla silloisten Mitron-ohjausyksiköiden tiimoilta. Siitä asti olemme olleet enemmän tai vähemmän yhteistyössä ja hyvin on mennyt.”
Vuosien varrella yhteistyö on syventynyt, ja Bronto Skylift on tehnyt tiivistä kehitystyötä useiden Technionin asiantuntijoiden kanssa. Mukana ovat olleet Teemu Lehtinen, joka on ollut päivittäisessä ohjelmistokehittäjän roolissa, sekä Maria Kivinen, Tommi Forsman ja Tuomo Vuolle. Läheinen yhteistyö on tehnyt kehittämisestä nopeaa ja ketterää.
”Teemun kanssa työskentely on todella joustavaa ja tehokasta. Muokkaukset ja säädöt saadaan tehtyä nopeasti silloin kun ne ovat vielä tuoreena mielessä.”
– Jari Lepistö
Yhteisiä kehitysaskeleita – automaatiota, turvallisuutta ja älykästä diagnostiikkaa
Viime vuosina yhteistyö on keskittynyt erityisesti ohjausjärjestelmien modernisointiin, automaation kehittämiseen ja datan parempaan hyödyntämiseen. Yksi keskeinen kokonaisuus on ollut Black Box -ratkaisu, jonka avulla CAN-dataa voidaan kerätä, tallentaa ja analysoida aiempaa tarkemmin. Tämä tukee sekä tuotekehitystä että jäljitettävyyttä ja parantaa huollon reagointikykyä.
Toinen merkittävä kehitysaskel on ollut tukijalkojen automaatio, jossa tukijalat laskeutuvat automaattisesti ja järjestelmä varmistaa oikean paineen jokaiselle jalalle. Tämä lisää turvallisuutta ja toimii luotettavasti myös vaativissa olosuhteissa, joissa nostolaitteen vakaus on kriittistä.
Lisäksi Technion on ollut mukana kehittämässä lasikuitueristettyä nostinta voimalinjojen korjauskäyttöön. Kyseiseen SI-projektiin toteutettiin sekä uuden ohjainsukupolven käyttöönotto että täysin räätälöity ohjausjärjestelmä Bronto Skyliftin tarpeisiin.
Tällä hetkellä yhteistyö jatkuu laajassa kehityshankkeessa, jossa nostolava-autojen ohjausjärjestelmät päivitetään uuteen sukupolveen. Tavoitteena on tarjota asiakkaille enemmän toiminnallisuuksia, parempaa automaatiota ja laajemmat liitäntämahdollisuudet – sekä tehdä järjestelmistä entistä huollettavampia.
Bronto SI-HDT-C eristetty puomi toiminnassa.
Kohti seuraavaa järjestelmäsukupolvea
Bronto Skylift uudistaa parhaillaan laajasti järjestelmäarkkitehtuuriaan. Ohjausjärjestelmät siirtyvät asteittain uuteen sukupolveen, joka tarjoaa aiempaa paremman suorituskyvyn, enemmän toimintoja ja laajemmat automaatiomahdollisuudet.
”Teemme jatkuvasti yhteistyötä ja tulevat ohjelmistosuunnittelun tavoitteet vaativat luotettavan ja ketterän kumppanin tueksemme.”
– Jari Lepistö
Luottamusta ja ratkaisukeskeisyyttä
Technionin joustavuus ja nopea reagointi ovat olleet Bronto Skyliftille erityisen arvokkaita tilanteissa, joissa asiakas tarvitsee muutoksia lyhyellä aikataululla tai markkinoiden vaatimukset muuttuvat. Yhteistyö on tukenut Bronto Skyliftin kykyä vastata asiakkaiden tarpeisiin nopeasti ja varmistaa, että ratkaisut täyttävät kasvavat turvallisuus- ja automaatiovaatimukset.
”Olemme olleet tyytyväisiä siihen, miten nopeasti Technionilta saadaan tukea ja ratkaisuja. Yhteistyö on ollut mutkatonta.”
– Jari Lepistö
Technionin tuotekehityspäällikkö Maria Kivinen kuvaa yhteistyötä yhtä myönteisesti:
”Yhteistyö Bronto Skyliftin tiimien kanssa on ollut erittäin sujuvaa, ja on hienoa olla mukana tekemässä huippuluokan koneita. Toimialansa asiantuntijoiden kanssa meillä on mahdollisuus oppia uutta ja jakaa omaa osaamistamme.”
Täsmällisesti toimivat tukijalat tekevät työnteosta turvallista ja tehokasta.
Bronto Skylift – suomalainen edelläkävijä
Bronto Skylift edustaa suomalaista huippuluokan nostoteknologiaa, jossa turvallisuus ja käytännön toimivuus kulkevat käsi kädessä. Pitkä kumppanuus Technionin kanssa on tuonut tukea kehitystyöhön oman vahvan osaamisen rinnalla.
”Pitkä kumppanuus toimii edelleen hyvin ja kehitystä tehdään hyvässä hengessä eteenpäin.”
– Jari Lepistö