Tommi - Ohjelmistosuunnittelija

 

Kehitän Technionilla omien tuotteidemme softa-alustoja. Työskentelen Tampereen toimipisteessä, jossa meitä on kymmenkunta tuotekehitystehtävissä työskentelevää.

Tulin tänne töihin 2012 luomaan uutta omaa ohjainalustaa, TEC172-perhettä, kollegoiden kanssa. Toimivan ja hyväksi osoittautuneen alustan luominen onkin ollut ehkä merkittävin onnistumisen kokemus vuosien varrelta.

Vuosien varrella työn pääfokus on muuttunut ja tehtäväni ovat muuttuneet lähemmäksi käytännön sovelluksia. Aluksi ohjainalustan kehittäminen oli enemmän matalan tason softatekemistä prosessoriarkkitehtuuritasolla, mutta nykyään olen enemmän myös sovelluspuolen kanssa tekemisissä ja mukana asiakasprojekteissa.

 

    

 

Työni on vaihtelevaa, ja tyypillistä on muutoksiin reagoiminen, jota tapahtuu päivittäin. Tavalliseen työpäivään sisältyy asiakkaiden ongelmien ratkomista, omaa peruskehitystä sekä työkavereiden jeesaamista eteenpäin heidän tehtävissään.

Parasta työssäni on monipuolisuus. Technionilla viihdyn myös siksi, että täällä toimitaan pienen yrityksen matalalla hierarkialla ja turhaa byrokratiaa ei ole.

Meillä ei tarvitse odotella, että työ tulee paperilla eteen ja sinun osasi on vain toteuttaa valmis suunnitelma. Jos sen sijaan haluat työn, missä pääset itse teknisesti vaikuttamaan asioihin, Technionilla se onnistuu. Täällä pääset viemään ideoitasi eteenpäin ja vaikuttamaan työhösi.

 

Kiinnostaako sinua ura Technionilla?

Ota yhteyttä tai lähetä avoin hakemuksesi suoraan osoitteeseen hr@technion.fi.