Technion Oy osaksi HYDAC-ryhmää

HYDAC-ryhmään kuuluva Hydac Oy on ostanut enemmistöosakkuuden Technion Oy:sta.

Technion Oy on Naantalissa toimivan työkoneiden ja hyötyajoneuvojen elektronisten ohjausjärjestelmien suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut yritys. Yrityksen avainasiakkaat ovat alansa johtavia liikkuvan kaluston laitteita ja työkoneita valmistavia teollisuusyrityksiä Suomessa ja ulkomailla. Technionilla on Naantalin lisäksi osaamiskeskukset Tampereella ja Forssassa työllistäen yhteensä noin 65 henkilöä.

Saksalainen, perheomisteinen HYDAC-ryhmä on yksi maailman johtavista hydrauliikan, ohjauksen ja anturiteknologian komponentteja sekä järjestelmäratkaisuja suunnitteleva ja valmistava yritysryhmä. Lähes 50 maassa toimivana ja yli 9000:n ammattilaisen voimin HYDAC pystyy vastaamaan kattavasti ja globaalisti koneenrakennusasiakkaiden ja loppukäyttäjien asettamiin haasteisiin. Suomessa Hydac Oy:n toimipisteet sijaitsevat Vantaalla ja Tampereella ja yritys työllistää yli 70 henkilöä.

”Technion Oy:n liittäminen osaksi HYDAC-ryhmää mahdollistaa meille entistäkin paremmat mahdollisuudet tarjota kokonaisratkaisuja erityisesti mobilekonerakentajille jatkuvasti digitalisoituvasa toimintaympäristössä. Kaupan myötä sähköisten ohjausjärjestelmien ja niihin liittyvä ohjelmistotarjontamme selkeästi monipuolistuu. Technionin toiminta tulee jatkumaan itsenäisenä yrityksenä, nykyisen johdon alaisuudessa ja Technion Oy:n tunnettu nimi säilyy”, toteaa Hydac Oy:n toimitusjohtaja Harri Karlén. ”Lisäksi Technionin vankka kokemus johtosarjojen valmistamisesta mahdollistaa HYDAC-ryhmälle täysin uuden tuotesegmentin tuomisen täydentämään nykyistä tarjontaamme”.

”Technion Oy saa kaupan myötä käyttöönsä HYDAC-ryhmän globaalin myyntiverkoston sekä merkittävän lisän tuotetarjontaan osana ohjausjärjestelmäratkaisujamme”, kertoo Technion Oy:n toimitusjohtaja Markku Laaksonen. ”Suuri kansainvälinen teollinen perheyritys pääomistajana tuo meille uskottavuutta ja lisäresursseja mahdollistaen pitkäjänteisen liiketoiminnan kehittämisen asiakkaidemme hyväksi. Yhdessä HYDACin kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä suurempia ja kilpailukykyisempiä kokonaisuuksia.”

Lisätiedot:
Harri Karlén, toimitusjohtaja Hydac Oy, puh. 010 773 7138
Markku Laaksonen, toimitusjohtaja Technion Oy, puh. 0400 782 125

Viimeisimmät artikkelit

Älykäs nosturinohjaus käytännössä – Vimek esittelee sujuvampaa metsäkoneen käyttöä

Metsäkoneala kehittyy – ja kentällä käytettävät työkalut muuttuvat älykkäämmiksi ja helpommiksi käyttää. Uusimmalla videollaan asiakkaamme Vimek AB esittelee, miten Intelligent Crane Control (ICC) muu… Lue lisää

Kiitos onnistuneesta Mobile Machines Technology Day 2025 -tapahtumasta!

Eilen lähes 100 tuotekehityksen ja liiketoiminnan ammattilaista kokoontui Tampere-talolle Mobile Machines Technology Day -tapahtumaan. Päivä oli täynnä energiaa ja innovaatiota! Isännöimme tapahtumaa… Lue lisää

Hydac vahvasti edustettuna bauma 2025 -messuilla

Rakennuskonealan suurin messutapahtuma bauma 2025 kokoaa jälleen yhteen alan edelläkävijät Münchenissä 7.–13. huhtikuuta 2025. Kansainvälisessä tapahtumassa esitellään alan tulevaisuutta – ilmastoneut… Lue lisää